Viime viikonloppuna tein tonnikala-paprikapiirakkaa, jonka ohjeen löysin Kirsin keittiöstä. Piirakka oli todella hyvää, pitänee tehdä uudemman kerran :) Vastaavaa piirakkaa olen tehnyt ennen kinkusta ja paprikasta.

928058.jpg

Pohja:<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />


3,5 dl vehnäjauhoja


½ dl leseitä (laitoin kaurahiutaleita)


2 tl leivinjauhetta


½ dl juoksevaa margariinia


1,5 dl maitoa

 

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasva sekä maito.  Sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa pyöreän piirasvuoan pohja ja reunat taikinalla.

Täyte:


1 prk tonnikalapaloja öljyssä


½ pss Pirkka paprikasuikaleita (laitoin tuoretta paprikaa sekä maissia)


1 iso sipuli


Basilikaa


Oreganoa


Mustapippuria


2 kananmunaa


2 dl maitoa


2 dl juustoraastetta
Valuta tonnikalasta enin öljy pois ja kuori ja pilko sipuli. Levitä tonnikala, sipuli ja paprikasuikaleet pohjan päälle, ripottele mausteet päälle. Sekoita munat ja maito keskenään, kaada täytteen päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia.

Kopioin tuon ohjeen suoraan Kirsin keittiöstä :)